torstai 30. huhtikuuta 2015

Posliininmaalauksia

Tervehdys hyvät Hilkan käden jälkien seuraajat... pitkästä aikaa!

Vaikka en olekaan postaillut tekemisiäni, olen silti jotain puuhaillut tälläkin saralla. Posliininmaalausta olen harrastanut varmaankin lähes parikymmentä vuotta paikkakuntani mainiossa Kansalaisopistossa. Tämän kevään näyttely oli viime viikon loppuna.

Tässä viime syksyn ja tämän alkuvuoden maalauksiani:









KIITOS KAIKILLE SEURAAJILLE
JA 

HAUSKAA WAPPUA!


torstai 27. marraskuuta 2014

Villapaitaa ja lapasia

Mummon Mussukat kasvavat nopsaa vauhtia, vanhempi on jo eskarilainen ja nuorempi 4-v.
Nyt sai vanhempi kertoa, millaisen villapaidan haluaa: Toiveena oli, että siinä on kissa, väriltään vihreä punaisilla pilkuilla ja pohjaväri valkoinen, hmmm.... siinäpä mummolla haastetta. Oma tavoitteeni oli löytää ns. jämälangoista tuohon tarvikkeet. Toiveet ja tavoitteet sukeutuivat tällaiseksi luomukseksi:



 Kuplalapasten tekoa oli ihan pakko kokeilla, ohje löytyi googlettamalla.



Kärjen päättäminen kuului tehdä silmukoimalla. Puna-valkoisissa tein vetämällä normaalisisti loppusilmukoiden läpi langan. Pinkki-mustissa tein silmukoimalla. Selkeän, hyvän ohjeen löysin Heliltä. Kiitos!

Nyt passaa talven tulla myös eteläiseen Suomeen!

perjantai 24. lokakuuta 2014

"Vierailu" omaan blogiin ja klipsutyö

Hei Rakkaat Ystävät ja blogini lukijat!

Bloggaukseni on ollut unohduksissa pian puoli vuotta, ihan nolottaa.. Yllätyksekseni kävijämäärä oli kuitenkin tuplaantunut eli on nyt yli 25 000!! Täytyy vaan ihmetellä...
Kädenjäljet ovat kyllä viime aikoina vähentyneet, mutta ei missään tapauksessa unohtuneet. Kirjoittaminen tuntuu nyt hiukan hankalalta ja muukin hallinta, mutta eiköhän se tästä ala sujua. Mahtavaa, että suurin osa entisistä blogikavereista on jatkanut entiseen malliin! Onnittelut teille!!

Viime kevään-kesän työnä mulla oli klipsulaukku, samalla näissä kuvissa voi muistella ihanaa ja kuumaa viime kesää:




Malli on upeasta Seija Saarisen toimittamasta Tölkkidesign-kirjasta, malli Salkku-laukku a´la Machia. Halusin siitä salkkumaisemman kuin kirjan kuvassa ja niinpä teinkin sen ihan ohjeessa sanotun mukaan eri kappaleista, jotka sitten yhdistin virkkaamalla päällipuolelta, Laitoin vielä vuoren ja pari lokeroa pellavakankaasta.
Klipsuja meni 1152 kpl ohjeen mukaan, itse en kyllä laskenut. Laitoin kullanvärisiä klipsuja hiukan koristeeksi. Lankana oli Katia Sevilla-nauhalanka tummanharmaa. Virkkuukoukku nro 2.
Laukkuun mahtuu mm. tablettitietokone.
Laukku on ollut käytössäni muutamia kertoja ja lähes aina joku on sitä ja minua puhutellut.

Aikaahan tuohon meni, mutta ei kuitenkaan hukkaan!

Täällä taas!....

Terveisin Hilkka

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Hello

Heipä hei Ystävät!

Täällä vielä olen, vaikken aikoihin ole bloggaillutkaan. Minulle kuuluu ihan hyvää ja olen kunnossa. Käden jälkiä olen vaan viime aikoina jättänyt vähänlaisesti. Sellainen vaan olen, että välillä innostun jostakin ja toisella kertaa taas jostakin muusta
.
Tässä jotain viimeaikaisia käden jälkiäni:

Posliininmaalausta:


Lepotuolin jalkaosan tuunaus, Hanko-langasta neulottu päällinen:

  Huovutettu neule, tarkoitus valmistua meikkipussiksi, vaatii veilä vetoketjun ja vuoren ompelun:

Kranssin päivitys kuivatuilla ruusuilla:

Ja...muuta kädenjälkeä, johon yhdistetty toisenlaista, uutta käsin työskentelyä:




Rakkain terveisin
                                Hilkka

lauantai 18. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet

Hei pitkästä aikaa, hyvät lukijani! Ja hyvää vuoden jatkoa!

Suurkiitokset teille kaikille, jotka olette blogiani seuranneet ja etenkin teille vanhoille blogikavereille, jotka olette jaksaneet muistaa ja kommentoida, vaikka olenkin itse ollut passiivisena.

Meillä on pakkanen paukutellut viime päivinä -30 asteessa. Luonto on kovilla, mutta muovaa monenlaista kaunista, mm. jääkukkia, jotka haluan Teille esitellä ensin:



Vuoden vaihtuessa tekee mieli kokeilla jotakin uutta. Tölkkiklipsuja on tullut kerättyä ja upea Tölkkidesign-kirjakin hankittua, joten ei kun töihin.
Yllättävän kova työ olikin klipsujen esikäsittelyssä, mutta nythän niitä on joitakin satoja  valmiina inspiraation iskiessä. Aloitin pienistä jutuista eli sydänheijastimista, joissa on virkattu heijastinlankaa säilyketölkin klipsuihin.



Rannerengas on tehty nauhalankaa pujotellen. Tähän meni 26 juomatölkin klipsua.




Klipsukukkaan on virkattu paksuhkoa lankaa, 6 juomatölkin klipsua. Kukkaa voi käyttää yksittäisenä koruna tai yhdistellä useampia vaikkapa vyöksi tai laukuksi.


Aiemmin tein neulepipon isommalle Mussukalle, mutta se menikin pienemmälle. Joten uusi pipo oli tehtävä. Mallin otin Novitan Ipana-numerosta. Lankana on Alina-luonnonlanka (Lidl), puikot n:o 5,5. Laitoin tähänkin vuoren.

Näissä merkeissä jatketaan!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Suuri ilo


Ostin viime keväänä käsityömessuilta Rovanimeltä Dropsin Big Delight-lankaa. Sain nyt tehtyä langasta myssyn, löysin Dropsin sivuilta Candy Girl-myssyn teko-ohjeen, joka oli kyllä Big Fabel-langalle. Neuloin n:o 5 sukkapuikoilla. Mielenkiintoinen neule  siten, että aloitus oli yläpäästä 6 silmukalla, lisäysten jälkeen silmukoita 78. Tämä on 5-vuotiaalle tytölle.



Myssy tuntui hiukan harvalta talven tuiskuihin, joten neuloin vuoren "omasta päästä" bambulangasta n:o 4 puikoilla, reunassa 90 silmukkaa.




Lankaa jäikin 100 g:n kerästä, joten neuloin vielä neliönmuotoisen patalapun, ohje samaisilta Dropsin sivuilta. Lanka ei tietenkään riittänyt, joten jatkoin tämän ja lisäksi pyöreän patalapun pinkillä Huopanen-langalla. Nämäkin neuleet olivat mielenkiintoiset, koska neulominen alkoi keskeltä. Neuleet on huovutettu, pesin koneessa 40 asteessa.



Novitan Nalle-langasta neuloin pitsikuvioiset sukat numeroa n. 30. Ohje Novitan Ipana-lehdestä. N:o 3 puikoilla 48 silmukkaa.



Meillä on talvi ja toivottavasti kohta etelä-Suomikin saa valoa tuovan lumipeitteen.

Mukavaa talven jatkoa kaikille lukijoilleni, kiitos käynnistä ja tulehan uuelleenki!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Pipoa ym. pukkaa

Mikähän siinä onkin, että kun talvi tulee pitää saada uusi pipo, vaikka entisiäkin on...

Löysin www.tekstiiliteollisuus.fi- sivuilta ohjeen Neulo trendikäs pipo. Aiemmin ostamissani tarjouslangoissa minulla oli luonnonvalkoista Schachenmayrin Alpaka Premium-lankaa, jota laitoin puikoille n:o 5 kaksinkertaisena. Lankaa kului n. 130 g. Aloituksessa 69 s, joustinneuleen jälkeen 78 s.


Tarviihan se uusi pipo tietysti sopivan kaulahuivin...

Edelleen aiempia lankavarastojani on Schoellerin Ronda-lanka (villa 51% ja viskoosi 49 %). Vitosen puikoille 50 s ja joustinneuleella 2 o, 2 n tikuttelua. Tässä vaiheessa lankaa mennyt 50 g ja 3 kerää jäljellä.


Edellisessä postauksessani isompi mussukka sai hempeän raitaiset pitkät villasukat.

Pienempi 3-v. mussukka halusi itselleen mustat sukat, mutta kelpuutti kyllä niihin pinkit raidat. kun mummo nätisti pyysi. Lankana Seiska veikka, aloituksessa 3,5 n:on puikoilla 48 s ja terässä 40 s.Varren raidoissa olen käyttänyt junasukkien mallia.



Terveiset täältä lauhkeasta pohjoisesta, lunta odotellaan lisää!