tiistai 18. joulukuuta 2012

Tonttu-ukko ja -akka

Teetee-lehdestä 3/2012 löytyi ohje tämän ihanan tonttuparitsan tekoon. Lapsenlapsilla tuntui olevan vantus- ja sukkakiintiöt hyvällä mallilla, joten päätin täksi jouluksi tehdä tällaisen kesto-joulukoristeen.
Tontut ovat noin 40 cm korkeita. Kudoin ne Nalle-langasta kolmosen puikoilla ja 2,5 virkkuukoukulla. Täytteisiin tarvittiin tietysti vanua. Aikaa näihin meni runsaasti, paljon enemmän kuin ajattelin alunperin. Mutta eiköhän laatu korvaa määrän... vai miten se olikaan?

Mitähän akka kuiskii ukolleen?

Poseerataan tässä nyt tuon ketun kans.

Akka vaan kutoo ja kutoo, saaneekohan mitään valmiiksi. Ja ukko sitten ei unoha säkkiään mihinkään. Sen se lupasi aikanaan, mutta mitähän muita lupauksia olikaan....
 
 Vietänkin tämän joulun oman ukkoni kanssa lapsenlastemme luona etelässä. Blogista pidän lomaa.
Oikein ihanaa joulua kaikille lukijoilleni!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kymmenen kuvaa kesään 4, joulukuu.

Nyt eletäänkin vuoden pimeintä aikaa. Ja haastekuvaus jatkuu.
Meillä on tänään hiukan tuiskuinen, mutta ei kovin kylmä sää, -8,2 astetta. Aurinko nousee klo 10.59 ja laskee klo 13.12, hämärän kestoaika on siis 1 tunti 52 minuuttia tänään.

Kuva on otettu 15.12.2012 klo 10.20.
 
Lokakuulla 2012

Syyskuulla 2012

Elokuulla 2012
 
Ihanaa viikonlopppua teille rakkaat lukijani!
Muistetaan nauttia ihanasta hämärästä ja kynttilänvalosta kaikkien joulukiireiden keskelläkin!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukortteja

Joulukorttiern askartelu on kivaa, vaikkakin aikaa vievää puuhaa. Siitä huolimatta ja juuri ehkä siksi niitä täytyy joka jouluksi tehdä ainakin muutamia. Tuntuu ihanalta lähettää oma tekemä kortti, koska siinä on osa itseä mukana.
Kokeilin tehdä kuvat skannaamalla. Värin toisto ei ehkä ihan onnistunut (kullat, hopeat ja muut kiiltävät näyttävät lähinnä mustilta, turkoosi vaaleansiniseltä, tumma roosa pinkiltä), mutta muuten oli ehkä helpompaa kuin valokuvaaminen.













 
 
Olen käyttänyt osassa näistä vanhojen joulukorttien osia, joten kierrätystä tämäkin.
 
 
Lämpimät kiitokset ihanista kommenteistanne, hyvät lukijat. Arvostan niitä jokaista! 
Mukavaa joulun valmisteluaikaa!


lauantai 8. joulukuuta 2012

Lapin rumpu 4.

Nyt on sen nelijännen rummun vuoro.

Tämäkin rumpu on minikokoa eli n. 15x20 cm. Tässä maaluksina ovat kaikkien tunnistamat poro ja aurinko.
Kun kaamoksesta selvitään, niin sittenhän se aurinko palaa taas kuvioihin ja keskikesällä paistaa läpi yön.



Tässä nämä kaikki minikokoiset rummut sisaruskuvassa.
 
 
 

Kääntöpuolet näyttää tältä. "Kahvat" on punottu samasta nahkamateriaalista eli poron nahasta.
 
Enää yksi rumpu esittelemättä. Siitä voisinkin opetella tekemään ääninäytteen. Onkohan kellään kokemusta, miten se tehdään?
 
Kaunista viikonloppua ihan jokaiselle!
 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kaheksan asijaa minusta

Hannerika haastoi minut kertomaan itsestäni kahdeksan tosiasiaa. Lämmin kiitos haasteesta!
Ruusutarhan Mate  oli kirjoittanut blogiinsa omalla murteellaan. Sain siitä idean kirjoittaa (ainakin yrittää) tämän jutun oman seutuni murteella.

Ja tässä niitä faktoja:
  1. Asun ja elän juurillani. Äitini ja hänen vanhemmat on kans asuneet tällä paikkakunnalla. Oon syntyny kotisohovalla ja juuri tällä tontilla, missä asun nykki. Olin välillä opiskelemassa Oulussa, mutta valamistuttuani muutin kotipaikkakunnalle takasin. Ostettiin miehen kanssa minun perikunnalta tontti, jossa oli jälellä syntymäkotini. Siihen teimme talomme  ja rakentamisen ajan asuttiin siinä entisessä kojissani. Tätä nykystä taloa oomme asuneet 30 vuotta.
  2. Tulin äitiksi 21-vuotiaana. Jatkoin pari vuotta aijemmin aloittamaani opiskelua, mutta vaihoin samalla alaa. Pijin vuojen "äitiysloman", kävin kyllä sen aikana muutamassa tentissä. Mullon yksi tytär mieheni kanssa. Tulin mummoksi 53-vuotiaana. Oma äitini on nyt 83-vuotias.
  3. Opin lukemaan nelivuotiaana ko kuuntelin velijeni lukemaan opettelua. Virkkaan ja kutoon opin suunnilleen kuusivuotijaana. Siitä asti oon heiluttanu puikkoja ja virkkuukoukkua millon ahkerammin millon laiskemmin. Lapsena lujin kovastikin kirijoja, ko kouluijässä pääsin kirijastoon.
  4. Luonteeltani oon enimmäkseen hilijanen ainaki isommassa sakissa. Osaan kyllä olla meleko äkänenki elikkä  äkkipikanen elikkä vissiinki temperamenttinen  nuin kirijakielellä sanottuna. Siksipä saatan joskus vahingossa loukatakin kanssaihimisiä ja sitten kavun kovasti ja jouvun pyyteleen anteeksi. Pohojimmaltani oon kyllä oikein kiltti ja syvämmellinen ihiminen.
  5. Mullon taipumusta jäähä sisälle värkkäämään kaikenlaista, vaikka tiijänki että pitäs mennä ulos välillä. Sitten ko meen ulos, oon tyytyväinen. Joskus innostun liikkumisesta enemmänki. Uiminen on viimi aikoina tuntunu kivimmalta. Chi ball-voimistelu on kans kivaa, ko se ei tee selekää ja jalakaa niin kipiäksi ja nukuttaa sitten seuraavana yönä makiasti. 
  6. Innostun millon mistäkin uuvesta asiasta. Siksi vissiin oon teheny vaikka mitä. Viimisin harrastus on runon esittäminen suoraanlukijen elikkä  en opettele ulukua vaan lujen paperista suoraan. Meitä kuuluu tuohon ryhymään kolome naista. Esitykset on menneet hyväntekeväisyyteen. Ja tässä käsin tehenhän on heleppo innostua ja toteuttaa monenlaista.
  7. En asu mielestäni oikiassa Lapissa, ko meillei tuota poronhoitoa ole kovin palijon. Joskus kyllä poroja saattaa tulla pihallekki mansikantaimilla herkuttelemaan, mutta sillon meen pihalle paukutteleen käsijäni, ettei ne sais aikaan suurempia vahinkoja. Väänäsen Kari eli Vänä on kirijottanu ja ohojannu täällä Taivaan tulet-telekkarisarijan. Se on oikein hyvä asia ko meijän paikkakunta on saanu siitä vähän kuuluisuutta.
  8. Mullon ihanat tyttärentyttäret (tällä hetkellä kaks- ja nelijävuotiaat) Helsingin seuvulla. He käyvät täälä pari kertaa vuojessa. Ite en pysty oleen kahta kuukautta kauempaa erossa heistä. Ko tulee ikävä, hyppään yöjunaan ja viivähän sielä etelässä yleensä viikon tai kaksi. Sitten kotiuvun väsyneenä mutta onnellisena. Onneksi tämä on mahollista, ko oon työelämän jättäny noin viis vuotta sitten.

Tämähän oliki mielenkiintosta vaikka meleko vaikiaa kirijottaa näin oman seuvun eli Itä-Lapin murteella. (Pyyvän anteeksi, kemijärviläiset, jos tejin virheitä.)
Tässä meijän kotiseutua.


Kiitos, jos jaksoit lukea tämän! Suosittelen kokeilemaan omalla murteella kirjoittamista. Omassa murteessahan ei ole mitään hävettävää, ehkä päinvastoin... vai mitä olet mieltä?

Haaste kuuluu jakaa eteenpäin 8 blogille. En nimeä tässä erikseen ketään, sillä aika monet ovat jo vastailleet vastaaviin. Itseäni innosti tuo Matelta nappaamani idea kirjoitaaa omalla murteella.
Otahan  haaste mukaasi, jos siltä tuntuu!


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lapin rumpu 3.

Hyvät Lukijani!
Kiitokset mielenkiinnostanne ja kommenteistanne blogiini sekä erityisesti tekemiini Lapin rumpuihin!
Nyt on vuorossa kolmas rumpuni. Ne eivät ole oikeastaan aikajärjestyksessä, sillä ne valmistuivat kaikki suurinpiirtein yhtä aikaa. Nämä minirummut, joista tässä on toinen, tein kuitenkin kotonani, koska ne eivät vaatineet sellaisia välineitä, mitä kotoani ei löytyisi. Myös kaksi isompaa jouduin loppuvalmistelemaan kotonani, koska kaksi viikonloppua ei riittäneet kurssilla niiden tekoon.

Tässä rummussa keskellä on poroaita, joita edelleen käytetään porojen paimentamisessa. Vasemmalla aidan toisessa reunassa on kotka. Kotkiahan pidetään vaarallisina, koska ne ne ovat porotokille vaarallisia. Mutta se on myös nuoruuden  ja selkeän ajattelun symboli. Yläosassa on tuntureita ja poro. Oikealla alhaalla on hiihtäjä. Vasemmalla poroaidan alareunassa on metsästäjä.

 
Oikein mukavaa joulukuun alkua ja talvista sunnuntaita!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kuusi kuvaa kesästä 2012

Nappasin Mummon pajukorista kivan haasteen "Kuusi kuvaa kesästä".
Nythän pakkasessa ja talvessa on taas kiva muistella, miltä kesä tuntuu. Vaikka onhan talvikin kyllä ihana. Meillä on nyt pakkasta -17 astetta, lunta on 5-10 cm.


Kesäkuussa olin Haapsalussa Voi hyvin -lehden järjestämällä akvarellikurssilla, josta olen kertonut aiemmin täällä.

 
Tässä Haapsalun keskustan liepeiltä, mihin tein kylpylästä (kurssipaikka) pyöräretken eräänä lämpimänä päivänä.

Tässä muutamia tuotoksiani kurssilta. Aiemmin mainitsemastani linkistä voit käydä katselemassa maalauksiani tarkemmin. Aion postata ne kyllä vielä kehystettynäkin tässä lähiaikoina.

Äitienpäiväruusu äityi kukkimaan heinäkuulla uudelleen ulkona.
 
Mussukat tietenkin olivat kesälomalla täällä pohjoisessa. Pienempi Mussukka mansikkakakun äärellä.

Isompi Mussukka sai päähänsä äitinsä tekemän apilaseppeleen.


Kaunis elokuinen kesäpäivä kesämökiltämme täältä Kemijärveltä.













Ihanaa talvista loppuviikkoa Teille lukijani!

P.S. Nappaa haaste mukaasi, jos siltä tuntuu.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Lapin rumpu 2.

Lämpimät kiitokset kivoista kommenteistanne, ihanat lukijani!

Nyt on vuoro toisen Lapin rummun.

 
Tämänkertainen rumpu onkin minikokoinen eli läpimitoiltaan 15 x 20 cm. Kehä on tehty taivutetusta vanerista pelkkien puristimien avulla ilman muottia. Takaosassa oleva kahva on punottu nahkasta. Muuten tekotapa on samanlainen kuin isommissakin.
 
Kuvioista: Ylhäällä on kolme lumihiutaletta. Hahmo keskellä on hallitsija, joka tuo onnea omaisuudessa. Sen oikealla puolella on onnen linnut. Alimpana on kasvillisuuden jumala.
 
Valitettavasti tätä ei juurikaan pysty soittamaan... Tai ainakin ääni on heikompi verrattuna isompiin rumpuihin.

 
Varotaan tänään liukastelua, nythän on "Kaisan kaljamat" eli Katjan, Katrin, Kaijan, Kaisan, Katariinan, Riinan, Kaarinan, Katin ja Kaisun nimipäivä. Vanha kansa varoittaa tuolla sanonnalla liukkaista keleistä. Ainakin meillä pohjoisessa tuo pitää paikkansa valitettavan usein.

Onnittelut kaikille nimipäivän viettäjille, ennen kaikkea omalle ihanalle tyttärelleni!
Kaikille muillekin hauskaa sunnuntaipäivää ja alkavaa uutta viikkoa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lapin rumpu 1.

 
Rakkaat lukijani!
 
Huomasitte varmaan, että minulla oli syksystä alkaen hiukan hiljaiseloa täällä blogissani.
Eräs syy hiljaiseloon oli, että käsitöitä ei oikein valmistunut, kun oli tekemistä tuolla askartelu- ja maalausrintamalla.
 
Nytpä sitten alan paljastaa, mitä oikein olen hommaillut: Menin syyskuun lopulla Lapinrummun valmistuskurssille, jossa tein pohjat kahdelle rummulle. Tein niihin viimeistelyt  ja maalaukset kotona. Lisäksi tein 3 minikokoista rumpua.
 
Esittelen rummut tässä valmiina nyt yksi kerrallaan, siis viisi tulee yhteensä.  Facebooksivuillani olen esitellyt niiden tekovaiheita jo aiemmin. Voin sanoa, että aika työlästä, mutta hurjan mielenkiintoista!
 
 
 
Kehä on tehty vanerista taivuttaen valmiille muotille. Takana on kädensija, tehty pajusta, ruuvattu kiinni kehään. Rumpukalvo on poron nahkaa, värjätty pajunparkkivedellä. Nahka on pingotettu märkänä kehän taakse ja "ommeltu" märällä nahkasuikaleella kiinni. Maalaukset on tehty nahkaväreillä.  Rumpukapulassa on pätkä poronsarvea, johon olen huovuttanut pään.
 
Sitten maalattuihin kuviin: Kuvista tutuin on varmastikin poro vasemmalla, se on ehkä aika nuori poro. Keskellä oleva hahmo on Sárákká, joka edustaa hedelmällisyyttä eläimissä, suojelee porotokkia yhdessä äiti Maan kanssa, luo naiset/ naissukupuolen ja on tulen jumalatar. Oikealla sivulla on kuun symboli. Reunuksesta en osaa sanoa, mutta se voisi olla vaikka poroaita.
Rummun läpimitat 20 x 40cm.
 
Oikein suloista sunnuntaipäivän jatkoa ja ihanaa uuden viikon alkua!
 
 
 
 
 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Pipoja

Meillä on jo täysi talvi, vaikkakin vielä on suhtellisen lauhaa ja välillä räntäsäteista ja liukasta.
Pipoja on jo tarvittu pitkään, joten niiden päivitys on aiheellista.

Tein isäinpäiväksi miehelleni vaaleanharmaan pipon Novitan Pop-langasta (70 % akryylia, 30 % villaa) sukkapuikoilla n:o 7, ohje Novitan Talvi 2011-lehdestä. Puikoilla aloituksessa 54 silmukkaa. Ohjeen pipo oli neulottu Kelo-langasta.


Toisen pipon tein saman lehden ohjeella Novita Puro-langasta, väri "kivi". Sukkapuikot n:o 5,5, aloituksessa 80 silmukkaa. Ohjeessa tupsu oli tehty Novitan Rose Mohairista, itse toteutin sen samaisesta Puro-langasta, ehkä olisi saanut olla hiukan tuuheampi.

 
Lämpimät kiitokset kommenteistanne! Niitä on mukava lueskella.
 
Kiitos käynnistäsi! Iloista viikonloppua!
 
 

torstai 15. marraskuuta 2012

Kymmenen kuvaa kesään 3.

 
 
Meillä on tänään 15.11.2012 aurinkoinen päivä, pari-kolme astetta pakkasta.  Aurinko paistoi päivällä melkein keväisesti. Aurinko nousee näinä aikoina klo 9.15 ja laskee klo 14.45 (päivän pituus on 2 tuntia lyhyempi kuin esim. Helsingissä). Kuva on otettu klo 11 aikoihin.
Tässä vertailtavaksi 2 aiempaa kuvaa.
Lokakuu
Syyskuu
 
 
Tervetuloa seuraamaan blogiani myös kaikki uudet lukijani!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tuplalapaset

Matleenan Lankapirtti-blogista sain idean ja ohjeen tehdä lämpimät tuplalapaset.
Tein nämä 4-vuotiaalle tyttärentyttärelle.
Lankana on luonnonvalkoinen Nalle ja jokin aiempi Novitan ruskea-beige-valko-kirjava lanka ehkä noin 10 vuoden takaa. Sukkapuikot n:o 2,5, peukaloissa  n:o 3.

Lapasten selkäpuolet

Kämmenpuoli

Vasemmalla lapasen nurja puoli
 
Kämmenpuolella ja peukaloissa siis ei ole kuviota, mutta selkäpuolilla on valkoisella pohjalla ruskea-kirjavasta langasta  kuviot 2 silmukkaa ja 2 kerrosta, mikä nurjalla puolella on negatiivina.
 
Matleenan ohje oli hyvä toteuttaa ja malli todella mielenkiintoinen. Lämpimät kiitokset Matleena!
 
Kuva on otettu 9.11.12
 
 
Hyvää marraskuun viikkoa Sinulle lukijani! Kiitos käynnistäsi ja tervetuloa uudelleen!
 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Aurinkoinen tunnustus


Ruusutarhan Matelta sain tällaisen Aurinkoisen blogin tunnustuksen. Tuhannet kiitokset Mate!

Tässä kuuluu vastata seitsemään kysymykseen.


1. Lempinumero: Jostakin syystä haluan tehdä kaikkea aina kolme kappaletta.

2. Alkoholiton suosikkijuoma: Vesi vanhin voitehista!

3. Lempieläin: Karjalankarhukoiramme Hulta on niin "lutunen".

4. Facebook vai Twitter: Luulin, etten koskaan haksahtaisi, mutta facebookia käytän lähes päivittäin. Luulen osaavani väistää sen vaarat..

5. Intohimoni: Käsityöt, uinti ja tumma suklaa.

6.Suosikkiviikonpäivä: Sunnuntai on niin suloinen.. se on vanhan loppu ja uuden alku. 

7. Suosikkikukka: Useimmat luonnonkukat ja orkidea.



Haaste kuuluu laittaa eteenpäin. Pyydänkin Sinua ottamaan sen mukaasi, jos haluat. Kiitos Sinulle!

Kiitokset, hyvä lukijani, käynnistäsi ja mahdollisesta kommentistasi!
Onnellista marraskuun viikkoa juuri Sinulle!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Beautiful blogger

Sain Pagisen mitä pagisen blogista Kosotädiltä Ihanan blogin tunnustuksen. Sydämelliset kiitokset Kosotäti!
 
 
Tunnustukseen liittyy tehtävä, jossa pitää kertoa 7 asiaa itsestään. Tässäpä niitä:
 
1. Olen syntynyt maaliskuussa ja horoskooppimerkkini on oinas.
2. Asustelen kahdestaan mieheni kanssa Suomen pohjoisimmassa kaupungissa, meillä on karjalankarhukoira.
3. Harrastan käsitöitä, monenmoista näpertelyä, maalausta, liikuntaa, runojen ja laulujen esittämistä.
4. Viimeisin villitykseni on facebook, vaikka luulin, että ei koskaan....
5. Nautin lapsenlapsistani, omasta kodistani, mökkeilystä, ystävistä, luonnosta ja kaikesta kauniista.
6. Uskon enkeleihin ja vetovoiman lakiin.
7. Toivon iloa, onnea, tasapainoa sekä terveyttä itselleni ja kanssaeläjilleni.
 
 
Monta ihanaa blogia olen löytänyt, kaikki ne voisivat saada tunnustuksen. Tunnustuksen voi ottaa mukaansa, kuka haluaa. Kiitos Sinulle, joka otat!
 
 
 
IHANAA MARRASKUUN VIIKKOA JUURI SINULLE!
 
 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Syksyn sukkia

Hei hyvät Lukijani!
Lämpimät kiitokset kaikista ihanista kommenteistanne, joita olen saanut ! Kommentteja on aina kiva lukea, eikä se haittaa vaikka eivät aina olisi kehujakaan.

Tuossa aiemmin laitoin Janskun blogista vauvojen sukkakeräyksen jakoon. Sukka-lapas-setit menevät Varsinais-Suomeen, mutta ajattelin osallistua, koskapa siellä on paljon tarvitsijoita. Itselläni on lisäksi niin mukava muisto ensimmäisen lapsenlapsen syntymän aikoihin, kun he saivat pienet vauvasukat Jorvin sairaalasta.

Neuloin nämä sukat ja lapaset Novita Wool langasta, lankaa meni yksi kerä eli hiukan vajaa 50 g. Käytin n:o 3 sukkapuikkoja, sukissa puikolla on 8 silmukkaa ja lapasissa 7. Mallina on ns. junasukka ja lapasien varressa samaa systeemiä.

 
Neulomiseen ei mennyt kauan aikaa, ehkä pari iltaa.
Tässä  kirje lähdössä:

Kirje on perillä ja Jansku on postannut jo siitä blogissaan.  Minulle jäi hyvä mieli tästä kaikesta!
Kiitos Jaana!

Tässä os sitten hiukan isommat sukat eli kokoa noin 39:

Lankana Regia, puikkojen numero 2,5. Malli omasta päästä, puikolla 16 s., kantalappu ristiinvahvennettua neuletta ja kärjessä leveä nauhakavennus. Kivan ohuehkot villa-polyamidi-sukat.
 
Tämän aamupäivän lenkiltä kuvattua:
 
Hyvää alkutalvea toivotellen
Hilkka
 
 
KIITOS KÄYNNISTÄSI, TERVETULOA TOISTEKIN!
 
 

lauantai 20. lokakuuta 2012

Laura-myssy

Olen etsinyt erilaista myssyn mallia. Se löytyikin Tekstiiliteollisuuden sivuilta.
Laura-myssyn ohje löytyi täältä (klikkaa).
Toteutin sen Alpaka premium-langasta numeron 4 pyöröpuikolla, sukkapuikkoakin tarvitsi hiukan apuna.

Leuan alle tuli solmittavat nauhat.
 
Rillipäisellä myssyn reunus jäi jotenkin koholleen eikä myssy ollutkaan oikein kivan näköinen, joten solmin nauhat taakse.

 
Myssy tuntuu oikein lämpimältä ainakin näillä keleillä (lämpötila nollan tienoilla ja auringonpaiste).
 
Kiitokset kommenteistanne ja lukijoikseni liittymisestänne! Olen tosi onnellinen niistä.
 
Lämmin kiitos käynnistäsi! Hyvää viikonloppua ja turvallisia syyskelejä!